Lastenkirjasarjani

TAHVO JA BELLA

Tahvo on kollikissa, joka luulee itseään siperiantiikeriksi, Bella taas majesteettisesti käyttäytyvä meksikonkarvatonkoira. Vaikka he ovat erilaisia, he ovat parhaat ystävykset. 

Tahvo ja Bella syntyivät Kirjakuja-sarjan aapista varten, mutta minä ja kuvittaja Salla Savolainen halusimme kertoa heidän vaiheistaan enemmänkin. Niinpä olemme nyt tehneet kolme kuvakirjaa, uusin niistä on Tahvo ja Bella lumipyryssä. Lisää on tulossa.

Minulla on kotona samanlainen koira, jonka nimi on Bella. Tahvon esikuvana oli naapurin kissa. Majakkasaaren esikuvana oli Söderskär Helsingin edustalla.

KAISA

Tyttäreni Marikin ansiosta aloin miettiä, miltä maailma mahtaa näyttää pikkutytön silmin. Niinpä kehitin Kaisan ja hänen isänsä ja kaverinsa ja talonmies Laineen ja kirjoitin tarinat niin, että Kaisa on minäkertojana. Seitsemän Kaisa-kirjaa on tullut, kahdeksas on nyt kuvittaja Hannamari Ruohosella ja ilmestyy keväällä. Sen nimi on Kotona. 

Kaisa-kirjoissa paistaa aina aurinko, silloinkin kun on pilvistä ja sataa. 

URHO 

Urho syntyi, kun halusin aikoinani luoda Kirjava kukko -sarjaan uuden sankarin pojille. Aloin miettiä sankarille nimeä, ja Urhohan tarkoittaa sankaria. Henkilön ulkonäkö tuli suoraan nimestä, erään entisen presidentin kautta. Kuvittaja Markus Majaluoma ei vielä kuvauksestani tunnistanut hahmoa, mutta piirrettyään sen ensimmäisen kerran hän huudahti itsekseen: 

– Hyvänen aika, sehän on Urkki!

Kekkosen lisäksi Urholla on toinenkin esikuva, muinainen koulukaverini Keravalta. Antti oli professorin poika kuten Urho ja asui Keravan Jokivarressa samannäköisessä huvilassa. Urhon pitkät kumisaappaat ovat Antilta peräisin, samoin hänen kirjallinen kielenkäyttönsä ja kiihkeä junaharrastuksensa.

Viisi ensimmäistä Urho-kirjaa ilmestyivät Kirjavassa kukossa, sen jälkeen Urho lähti kavereineen seikkailemaan maailmalle sinisessä sukellustalossa ja kirjat kasvoivat omaksi Urho-sarjakseen. Sarjan tuorein kirja on Urho ja Aaveiden meri.

KONSTAAPELI MUTANEN

Mutanen syntyi alun perin Kirjakuja-sarjan lukukirjaan, mutta ei pysynyt siellä, vaan lähti omille teilleen kuvakirjoihin ja yhteen pitempään lastendekkariin. Mutanen ei ehkä ole maailman nerokkain poliisi, mutta hän on kiltti ja tarvittaessa jämeräkin mies ja hänellä on onneksi apunaan naapurin Jenni ja vihikanit Alma ja Pertti. 

Mutas-dekkarin kuvitti Pasi Pitkänen, kuvakirjat Jusa Hämäläinen. Uusimman Mutasen, Loma-arvoituksen, kirjoitin yhdessä tyttäreni Marikki Baggen kanssa.
Täydennys 26.11.2012: Sain juuri tiedon SanomaProlta, ettei kustantaja enää jatka Jylhäkoski-sarjaa, jossa Mutasetkin ilmestyivät. Minulla oli jo valmis käsikirjoitus sarjan seuraavaksi osaksi, Konstaapeli Mutanen ja poliisiauton arvoitus, mutta se jää nyt näillä näkymin ilmestymättä.

KILJUSEN UUSI HERRASVÄKI

Tämä on uusin kirjani, se on juuri ilmestynyt. Ensimmäiset ratkiriemukkkaat Kiljus-tarinat kirjoitti melkein sata vuotta sitten Jalmari Finne, mutta minä ja kuvittaja Mika Launis olemme alkaneet tehdä uusia. 

Kiljusen perhe on harvoin hiljaa. Yleensä se mekastaa niin kuin nimestäkin jo kuulee. Kiljusille myös sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, kuten että sauna ja talo palavat, hirvi pölähtää auton katolle, salama osuu äiti Kiljuseen ja muuttokuorma menee päreiksi. Kaikesta he kuitenkin selviytyvät.

Messukeikat Helsingissä 26.-28.10.

Tässä lopullinen kirjamessukeikkakalenterini. Tulkaa kuuntelemaan ja moikkaamaan!

pe 26.10.

kello 15.00 Elisan osastolla

kello 16.00 KirjaIn-osastolla

la 27.10.

kello 11.30 Urho ja Aaveiden meri sekä Tahvo ja Bella lumipyryssä – seikkailuja lapsille. Z Topelius -lava

kello 12.00 Dekkarilauantai:

HELSINKI PÄÄKAUPUNKINA TÄYTTÄÄ 200 VUOTTA JA PYSYY DEKKARISSA. 

Kirsi Luukkasen vetämässä paneelissa ovat Helsinkiä eri aikoina kuvanneet Tapani Bagge ja Tero Somppi sekä kotikaupungilleen uskollinen Outi Pakkanen. Mika Waltari -lava

kello 12.30 Tammen osastolla
kello 13.30 KirjaIn-osastolla

su 28.10.

kello 13.00 Tapani Bagge ja Mika Launis kertovat Kiljusen uuden herrasväen synnystä Satukustannuksen osastolla ja signeeraavat kirjoja.

kello 14.00 Tapani Bagge ja Jouko Raivio: Jerry Cotton ja kirjailijan työ. Takauma -lava

kello 15.00 Elisan osastolla
kello 15.30 KirjaIn-osastolla

Helsinkiin, Helsinkiin!

Tšehovin Kolmessa sisaressa pieneen venäläiseen maaseutukaupunkiin jämähtäneet ihmiset hokevat: Moskovaan, Moskovaan! Pääkaupungissa taivas aukeaisi.
         Minä kasvoin Keravalla. Äitini tosin kävi synnyttämässä minut Kätilöopistolla, ja pikkupoikana minua käytettiin pääkaupungissa silmälääkärissä ja karsastusleikkauksessa. Helsinki oli puolen tunnin junamatkan päässä, muttei vaikuttanut erityisen houkuttelevalta paikalta.

Myöhemmin Helsinki-kuvani laajeni.

Koulusta vierailtiin vaikka missä: Eläintieteellisessä museossa, Kansallismuseossa, Ateneumissa, Kansallisteatterissa, Eduskuntatalossa, Suomenlinnassa, Korkeasaaressa ja Seurasaaressa; Helsingin kautta mentiin Maarianhaminaan ja Tukholmaankin. Perheen kanssa käytiin Korkeasaaressa ja Linnanmäellä – sekä Meilahdessa katsomassa mummoa, joka teki kuolemaa. 

Boheemi Niilo-setäni, peltiseppä ja runoilija, vieraili usein meillä ja kertoi hurjia tarinoita stadista. Niissä asevelvolliset keppostelivat laivastoasemalla, ratsupoliisit karauttivat ihmisten päälle yleislakon aikaisessa huoltoasemamellakassa, tehtaan paras hitsari tyhjensi työkalukaapistaan päivänavaukseksi pullon kirkasta, Juttutuvassa juotiin ja politikoitiin ja puhuttiin Kirjallisuudesta, Hakaniementorin nakkikioskilla tapeltiin. Jälkimmäisestä oli todisteena mustelmia ja ruhjeita, kirjailijakavereista muutama signeerattu runonide, jotka myöhemmin perin.

Lukioikäisenä aloin kiertää Helsingin kirjakauppoja ja antikvariaatteja, lukion jälkeen myös levykauppoja ja kapakoita. Tuurailin divareissa Punavuoresta Itäkeskukseen, kävin Tavastialla ja Kaivarissa ja muissa konserttipaikoissa.

Parikymppisenä vartioin Airamin tehdasta Puistolan takana Suutarilassa, myin sarjakuvia ja levyjä Kalevankadulla Fennicassa. Pyrin yliopistoon lukemaan oikeustiedettä, äidinkieltä ja kirjallisuutta ja pääsinkin jälkimmäiseen, mutta ATK-instituutti Pasilassa oli lyhyempi. Varsinkin minulla. Siitäkin parista kuukaudesta osan käytin notkumalla Sivuraiteella, junailemalla kuukausilipullani Kirkkonummelle tai Martinlaaksoon ja takaisin, kokeilemalla uutta metroa, kävelemällä päämäärättömästi Helsingin katuja. Satoi tai paistoi. Enimmäkseen satoi. Sinä syksynä liityin jopa HOASin asuntojonoon, tai ainakin kävin katsomassa jonoa toimistossa. Asuntoa en ehtinyt saada. 

Sen koommin en ole haaveillut Helsinkiin muuttamisesta. Seuraavana keväänä sain Keravalta työhuoneen divarin yläkerrasta, legendaarisen ravintola Perhelän naapuritalosta. Se oli ensimmäinen oma kämppäni. Muutamaa vuotta myöhemmin muutin vaimon kanssa Hämeenlinnaan – kauemmaksi Helsingistä, joka uhkasi jo nielaista Keravan. 

Olen kirjoittanut Helsingistä pari tv-sarjaa (Enon varjo ja Postimiehen varjo), yhden sarjakuva-albumin (Kieltolain korkeajännitys: Kovanen), yhden lastenkirjan (Kiljusen uusi herrasväki), kourallisen novelleja ja muutaman romaanin (Sininen aave, Musta pyörre, tekeillä oleva Punainen varjo). Muutamassa muussa kirjassani on vierailtu siellä. 

Kovanen seikkailee 1930-luvulla, historiallisten rikosromaanien Mujunen 30- ja 40-luvulla ja Kiljuset osapuilleen 50-60-luvulla. Olenko siis parantumaton nostalgikko, jonka mielestä ennen kaikki oli paremmin?

Ihan varmasti. Nyky-Helsinkiin en muuttaisi. Sota-aikaakaan en kyllä haikaile, enkä pahinta pula-aikaa. Mutta 50-60-luvun Helsinkiin voisin muuttaa. 

Helppo luvata, kun tietää ettei se ole mahdollista. Lähimmäksi sitä pääsin joskus 2000-luvun alussa, kun vietin perheen kanssa viikon Kirjailijaliiton huvilalla Vartiosaaressa. Saaren uusimmat rakennukset ovat 50-luvulta.

Parhaillani kirjoitan kuitenkin novellia, joka tapahtuu nyky-Helsingissä, ja tarkoitus on lähettää lakimies-antisankarini Onni Syrjänenkin sinne joskus lähivuosina ihan romaanimittaisessa tarinassa. Helsinki on sentään pääkaupunki, ja Suomen ainoa suurkaupungintapainen.

Käyn usein Helsingissä katsastamassa miljöitä kertomuksiini, ja pääkaupungissa on myös suurin osa kustantajista ja muista työnantajistani. Joskus tulee käytyä museoissa tai erilaisissa taidetapahtumissakin.

Mikäs siinä. Helsingissä on mukava käydä, kun tietää että illalla voi palata Hämeenlinnaan. Kotiin.