maanantai 28. lokakuuta 2013

HUKKAREISSU. Pimeitä tarinoita


Marraskuun viimeisellä viikolla ilmestyy tämän vuoden kahdeksas kirjani, Turbatorin kustantama Hukkareissu, joka koostuu pienistä pimeistä tarinoista. (Kansi on Matti Rag Paanasen maalaus.)






Ensimmäiset pimeät tarinani kirjoitin jo 80-luvulla Cottonien lomassa. Niiden innoittajina olivat silloiset kotijumalani Gogol, Kafka ja Daniil Harms. En tainnut tarjota niitä silloin mihinkään.


Tarinat palasivat mieleeni, kun muutama vuosi sitten kuulin Nummelinin Jurilta, että tekeillä on kotimaisen absurdin proosan antologia. Lähetin kaksi pientä mattotarinaani Jukka Laajarinteelle, joka toimitti antologian Harri Kumpulaisen kanssa. Jukka kehotti kirjoittamaan vielä yhden lisää, että saadaan sarja. Neljäs syntyi hakematta, aamulla herätessä. Pieni mattosarja ilmestyi 2010 Turbatorin kustantamassa kirjassa Kertomuksia pimeestä. Kerberos-lehdessä sama sarja julkaistiin vuonna 2012.

Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 Kumpulainen toimitti Turbatorille antologian Åbsurdistiska berättelser, johon kirjoitin tarinan Saatana saapuu Turkuun raiteella viisi. Ann-Christine Snickars käänsi sen ruotsiksi. Suomeksi tämä Bulgakovin inspiroima irrottelu ei ole aiemmin ilmestynytkään.

Viikset ilmestyi ensimmäisen kerran 2009 Juri Nummelinin toimittaman Ässä-lehden numerossa 3. Kirjoitin sen tehdessäni tilausnovelleja ysiluokan äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjaan, kun Bukowskin henki valtasi minut. Ei tullut edes mieleen tarjota stooria opettajille.

Muut Hukkareissun novellit ovat syntyneet parin viime vuoden aikana. Aiemmin mainittujen ulkomaan elävien lisäksi niihin ovat innoittaneet ihmisiltä kuullut tarinat, omat kokemukset, lehtijutut, Veikko Huovisen ”lyhyet erikoiset” sekä Gösta Sundqvistin ja Hande Nurmion musiikillinen tuotanto. Iso kiitos kaikille asianosaisille!

Näytetarina Kuvittaja löytyy täältä:




tiistai 10. syyskuuta 2013

HARMAA SUSI – sarjakuva-albumi ja sen synty

Tapani Bagge - Aapo Kukko
HARMAA SUSI
Väinö Mujunen 1

Heinäkuun lopussa 1943 päämajan valvontaosaston luutnantti Mujunen lähtee salaiseen sukellusveneoperaatioon Viron rannikolle. Jo satamassa puhkeaa kahakka kannella. Aluksen päällikkönä on kapteeniluutnantti Ulf Larsson, legendaarinen Harmaa susi, ja matka on vaaroja täynnä…

Tapani Bagge (s. 1962) on yli 80 kirjan mies, joka on palkittu niin lastenkirjoistaan kuin rikosromaaneistaankin. Suositussa historiallisessa värisarjassaan (Valkoinen hehku, Sininen aave, Musta pyörre ja Punainen varjo) Bagge on kuvannut Valpon ylietsivä Väinö Mujusen vaiheita 1930- ja 1940-luvun Suomessa. Bagge on myös tehnyt käsikirjoituksia moniin sarjakuviin.

Aapo Kukko (s.1991) on realistisen piirrostyylin ja sarjakuvakerronnan mestari, jolta jo lukiovuosina syntyi kolmeosainen sarjakuvaeepos U-255 – Sukellus pohjoisessa. Se kertoo saksalaisen sukellusveneen ja sen miehistön koettelemuksista toisen maailmansodan aikana Jäämerellä. Lisäksi häneltä on ilmestynyt Mikko Mustasaaren kanssa käsikirjoitettu lännenalbumi Aave Stream Cityssä (2012).

Nyt Kukko on luonut Baggen tarinan pohjalta upean, tunnelmallisen ja jännittävän sarjakuvaseikkailun, joka tempaa lukijan vedenalaiselle matkalle kansakunnan kohtalon hetkiin.

Harmaa susi on CrimeTimen ja Elisan ensimmäinen e-sarjakuva-albumi. Sen voi ladata nautittavakseen täältä. Lisää on tulossa!

Tässä näytteeksi seikkailun ensimmäinen sivu:






Harmaa susi -sarjakuvan synty
– kirjailijan näkökulma

Joskus alle kouluikäisenä minulla oli harmaa muovinen sukellusvene, joka oli suosikkilelujani. Se esitti amerikkalaista atomisukellusvene Nautilusta. Kunhan opin lukemaan, Jules Vernen kirjoissa tuli vastaan kapteeni Nemon samanniminen alus.

Kolmetoistavuotiaana löysin kirjaston uutuushyllystä Lothar-Günther Buchheimin tosipohjaisen romaanijärkäleen Sukellusvene ja pari vuotta sen jälkeen Kalervo Kijasen historiikin Sukellushälytys. Luokkaretkellä Suomenlinnaan tutustuin Vesikkoon. Pieni alus teki valtavan vaikutuksen.

Myöhemmin olen haalinut käsiini ja lukenut tai katsonut kaikki mahdolliset sukellusveneaiheiset kirjat ja elokuvat. Buchheimin kirjan pohjalta tehty tv-sarja Sukellusvene U-96 on kestänyt aikaa hyvin. Myös Aapo Kukon sarjakuvatrilogia U-255:n sotataipaleesta tuli hankittua ja hyväksi havaittua.


Harmaan suden tarinan yhtenä lähtökohtana oli tk-mies, toimittaja Allan Törnuddin kuvaus Vesihiiden kesäisestä sotaretkestä vuonna 1941. Juttu löytyi jo Sukellushälytys-kirjasta ja jäi mieleen. Jack Londonin Merisusi tietysti vaikutti myös taustalla. Ensimmäisen synopsiksen aiheesta kirjoitin kuusi, seitsemän vuotta sitten, jolloin tein piirtäjä Jari Rasin kanssa kaksi Kieltolain korkeajännitystä. Suunnitelmissa oli Sukellusvenekorkkarikin, mutta se jäi toteutumatta.

Kun sitten CrimeTimella alettiin viime syksynä suunnitella Keikka-e-novellisarjaa Elisalle, päätin lähettää romaanisankarini Mujusen tk-miehenä sukellusvenekeikalle. Tämän vuoden keväällä kirjoitin novellia ja mainitsin siitä Facebookissa. Aapo Kukko ilmoitti, että hän mielellään sovittaisi tarinani sarjakuvaksi. 

Lähetin novellin Aapolle heti kun sain sen valmiiksi. Hän piirsi kesän mittaan albumin, joka nyt ilmestyy. Ympyrä on sulkeutunut: sarjakuvasynopsiksestani tuli novellin kautta sarjakuva. Olen ylpeä tästä yhteistyöstä ja sen tuloksesta.

Albumin kannessa on teksti: Väinö Mujunen 1. Sen voi ottaa lupauksena tai uhkauksena, miten vain. 

Tämä ei jää tähän.

                                                                                                              TAPANI BAGGE

Harmaa susi -sarjakuvan synty
– piirtäjän näkökulma

Suhteeni sarjakuviin on alkanut varhain. Vanhat Korkeajännitys-lehdet sekä Tex Willer tarjosivat nuorelle pojalle paljon virikkeitä omiin haparoiviin sarjakuvatarinoihin. 10–11 –vuotiaana tapahtui sitten lopullinen valaistuminen, kun Hugo Prattin Corto Maltese –teokset päätyivät hyppysiin. Niiden hienouksia ei vielä ymmärtänyt läheskään koko skaalassaan, mutta yhteen asiaan kiinnitti jo silloin huomiota: kuvat olivat esteettisiä, joskus rujojakin mutta aina täynnä tunnelmaa. Syntyi halu tehdä sarjakuvaa samanlaisella intensiviteetillä. Nuoruudessa luetut jännittävät sarjakuvatarinat yhdistyivät kirjaklassikoihin, kuten Papilloniin, Sotamies Svejkiin sekä Jack Londonin tuotantoon. 

Ensimmäinen oma sarjakuvateokseni julkaistiin 2008. U-255 Sukellus pohjoisessa I –tarinasta piti tulla alun perin 30-sivuinen lehti, mutta projekti venyi yli 300-sivuiseksi trilogiaksi. 2012 valmistui Mikko Mustasaaren kanssa tehty lännenalbumi Aave Stream Cityssä. Miljöön vaihdos oli mukavaa vaihtelua, koska vedenalaiset tunnelmat pitivät otteensa useamman vuoden ajan.

Olen tutustunut Tapani Baggen tuotantoon aluksi sarjakuvien kautta. Hänen ja Jari Rasin toteuttamat Kieltolain Korkeajännitykset tuli luettua suuren mielenkiinnon vallassa. Iän myötä Baggen kirjallinen tuotanto on tullut myös enemmän tutuksi. Piirtäjän näkökulmasta on ilo lukea hyvin soljuvaa, vaivattomasti etenevää tekstiä. Se tuo mieleen kuvia ja tilanteita, jolloin kuvitustyön aloittaminen ei tuota vaikeuksia. Kaikki lähtee hyvästä pohjatekstistä ja sellainen on Baggen Harmaa susi.

Albumin kannessa esiintyvä numero 1 viittaa yhteistyön jatkuvuuteen. Odotan innolla hetkeä, jolloin pääsen jälleen palaamaan Väinö Mujusen seikkailujen pariin.

Työn hedelmä on nyt valmis ja olo on huojentunut. Erityisen iloinen olen siitä, että sain tehdä tämän projektin Tapanin kanssa. Sain tehdä työtä ammattilaisen kanssa ja samalla palata sukellusveneiden pariin.

Kiitokset Tapanille sekä CrimeTimen ja Elisan väelle! Me palaamme pian taas asiaan, Väiski! 

                                                                     AAPO KUKKO



maanantai 19. elokuuta 2013

Värisarjasta Hämeenlinnaan

Keijo Kettunen on arvostellut asiantuntevaan tapaansa Punaisen varjon Helsingin Sanomiin. Samalla hän kommentoi kotimaisten historiallisten rikosromaanien buumia, josta Lumi Tirronen teki jutun Dekkaristit ja historia Ruumiin kulttuurin tämän vuoden kakkosnumeroon.

Mitään buumia ei ollut olemassakaan, kun vuonna 2007 aloin kirjoittaa Valkoista hehkua. Oli vain innostus historiaan ja pari ulkomaista esikuvaa (Philip Kerr, James Ellroy). Heitäkin enemmän esikuvina toimivat 1930- ja 1940-lukujen aikalaiskirjailijat, niin amerikkalaiset (Hammett, Chandler, Jonathan Latimer ynnä muut), britit (Graham Greene ja Eric Ambler), ranskalaiset (Simenon) ja kotimaiset (Mika Waltari ja Hugo Nousiainen).

Historiassa liikkuminen, tutkimusten ja elämäkertojen lukeminen, faktojen selvittäminen ja vaihtoehtoisten tapahtumakulkujen keksiminen on ollut hauskaa ja mielenkiintoista. Kun kesän lopuksi tein yhden Mujus-novellin, jota varten kävin kirjastossa lukemassa vanhoja sanomalehtiä, alkoi tuntua siltä että olisin ollut valmis kirjoittamaan aiheesta saman tien romaaninkin. Mutta aikansa kutakin.

Jos jokin on tullut muotiin, on aika siirtyä eteenpäin. Tai tässä tapauksessa palata taaksepäin eli Hämeenlinna-sarjaan.

Minulla on jo jonkin aikaa ollut kypsymässä ja historiallisen värisarjan päättymistä odottamassa muutama idea siitä, miten kotikaupunkini konnien ja koukkujen rinnakkaiselo jatkuu. Nyt on aika lähteä toteuttamaan niitä. Kirjoitin jo ihan verryttelyn vuoksi novellin, joka on jonkinlainen johdanto nykytilanteeseen. Se onnistui aika hyvin, vaikka itse sanonkin. Sain haltuun kolme päähenkilöä ja tyylin.

Nyt on aika ryhtyä tositoimiin ja käydä pidemmän tarinan kimppuun. Synopsis ja taustatyö on tehty, ei muuta kuin kirjoittamaan. Tästä se lähtee…

Kirjan nimi on Havannan kuu. Se ilmestyy loppukeväästä 2014.



torstai 8. elokuuta 2013

Punainen varjo -arvio Turun Sanomissa

Turun Sanomissa oli muutama päivä sitten oikein asiallinen arvio tuoreimmasta kirjastani. Kannattaa lukea - minäkin luen sen harva se aamu.


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Julkkarivideo


Tässä lopultakin minun Punaisen varjoni ja JP Koskisen Ystäväni Rasputinin toukokuinen julkkarivideo. Sen kuvasi Nikke Bagge Hämeenlinna Suomalaisessa kirjakaupassa.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Dekkaria tekemään!


Heinäkuun alussa pidin jo yhdeksännen dekkaripajani Oriveden opistossa. Oppilaita oli täydet viisitoista, ja joukko oli ahkeraa ja monin tavoin lahjakasta. Mukana oli kirjoittajia, joista varmasti vielä kuulemme. 

Elokuun 15.-18.8. Jaakkiman opistossa Ruokolahdella pitämääni pajaan mahtuu tietääkseni yhä mukaan. Olin Jaakkimassa viime vuonna ensimmäistä kertaa. Siellä on komeat puitteet. Opisto sijaitsee Saimaan niemessä, jossa riittää luontoa kävellä ja miettiä murhajuonia. Käytössä on rantasauna ja soutuvene. 

Pajassa käydään läpi jännitystarinan rakentamista teoriassa ja käytännössä. Tavoitteena on, että jokainen saisi kurssin mittaan aikaan oman rikosnovellin.
Ilmoittautumisia otetaan vastaan heinäkuun loppuun saakka, mutta senkin jälkeen kannattaa kysellä opistosta.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Mujunen taas Tarinoiden Helsingissä ja Ruumiin kulttuurissa

Punainen varjo on kahden edellisen Mujus-kirjan tavoin päässyt Helsingin kirjaston ylläpitämään Tarinoiden Helsinkiin. Sieltä löytyy kartta, jolle on sijoitettu muutama kirjan kohta.

Vastikään ilmestyneen Ruumiin kulttuurin 2/2013 Kirjakäräjillä Ari-Matti Auvinen arvioi Punaista varjoa mm. näin:

"Sarjan tavaramerkkinä on taiten kudottu fiktiivisten, puolifiktiivisten ja todellisten henkilöiden verkko. Bagge limittää dokumentoituja historian tapahtumia ja fiktiota – ja kehittelee myös tuoreita tulkintoja historian kulusta. Sarjan ankkurihahmona on Valpossa nyt osastopäälliköksi edennyt Väinö Mujunen, jonka oman elämän pyörteet linkittyvät luontevasti osaksi kansakunnan myllerrystä."

"Yksilöiden elämän haurautta ja haavoittuvuutta sodan runtelemassa maisemassa hän kuvaa uskottavasti: ei ole mustaa tai valkoista vaan harmaan monia sävyjä. 1940-luvun Helsinki on loihdittu esille eloisasti, ja Baggelle tuttu Keravakin on ympäristönä mukana. Punainen varjo saa toivottavasti jatkoa – 1940-luvun Suomessa on vielä paljon melenkiintoista ainesta Väinö Mujusen tutkittavaksi."

Tosi on, etteivät aiheet heti lopu, varsinkin kun Mujusen uraa voi hyvin jatkaa 50-luvun puolelle. Voi myös palata hänen kieltolain aikaisiin varhaisvaiheisiinsa virkavallan edustajana. Mutta vaikka Väinö kuinka protestoisi, kirjoitan tässä välissä pari muuta rikosromaania ennen kuin palaan taas historian pariin.

Samassa Ruumiin kulttuurin numerossa on myös Lumi Tirrosen kiertohaastattelu kotimaisista historiallisen dekkarin tekijöistä sekä minun juttuni Varjomiehen paluu, joka käsittelee varsinkin Pettävä varjo -elokuvia ja Hammettin niitä varten sepittämiä filmitarinoita. Suosittelen.

 

torstai 6. kesäkuuta 2013

Jos et ala heti dokaa

Yleisön pyynnöistä huolimatta julkistan tässä toisenkin takavuosien biisisuomennokseni, George Thorogoodin hienon vastauksen kaikille elämäntapaoppaille. Ensin alkuperäinen versio:



Ja sitten suomenkieliset sanat:

Jos et ala heti dokaa
(If You Don’t Start Drinkin’)
George Thorogood, 
suom. sanat Tapani Bagge

Mä oon kyllästynyt sun raittiutees
Kyllästynyt silmies kirkkauteen
Muuta jo tapas
mä anelen
Jos et ala heti dokaa
mä kävelen

Kun mä heräilen, mietin kuolenko 
Ei tuu myötätuntoo, vaan luento
Muuta jo tapas...

Karhua, Karhua, Kurkoa
maista vaan, ja Urhoa
Yksinään tylsää mullon
Siitä vaan, korkkaa pullo

Sä sanot ei se mitään, ota vaan
Mut heti kohta alat marmattaa
Muuta jo tapas...


Löysää vähän, tää on syvältä
Ei raittius lämmitä mun sydäntä
Muuta jo tapas...

Joo, Karhua...

Sä sanot...

No, jos et ala heti dokaa,
mä kävelen
Joo, jos et ala heti dokaa,
mä kävelen


Jos nyt joku bändi tai laulaja jostain syystä innostuu näistä suomennoksistani, yhteystietoni löytyvät, kun klikkaa nimeäni tuosta oikealta.  

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Hukkakauraa



Joskus takavuosina kokeilin sanoittamista, mutta huomasin pian ettei minusta ole biisinikkariksi. Säveltää en osaa, ja kappaleille olisi pitänyt vielä löytää esittäjäkin. Levy-yhtiöitä en kehdannut tekeleilläni vaivata.

Kirjoitin 80-luvulla muutaman englanninkielisen bluessanoituksen ja tarjosin niitä tutuille pääkaupunkiseudun bluesbändeille. Bednobs Rockin' päätyi peräti levylle Living Finnish Blues (1986). Säveltäjänä oli Honey Aaltonen ja esittäjänä Tortilla Flat. Myöhempi live-versio löytyy täältä.



Vähän myöhemmin sanoitin suomeksi muutaman George Thorogoodin ja Omarin biisin. Tarjosin niitä hämeenlinnalaisbändi Goodmansille, joka silloin kokeili omaa tuotantoa. Kundit kuulemma tykkäsivät sanoituksistani ja biiseistä, mutta päättivät sitten jatkaa vanhalla Irwin-linjallaan.

Tämä Bad Seed -suomennos Hukkakauraa ei vieläkään tunnu aivan kelvottomalta. Biisissä vetosi – ja vetoaa yhä – sekä sävel että tunnelmallinen tarina, jonka yritin parhaani mukaan välittää suomeksi.   


Hukkakauraa (Bad Seed)
K. Dykes - R.S. Field, suom. sanat Tapani Bagge

Oon aina ollut hukkakauraa
tuulen mukaan lennellyt
Ei ole mulle paljon tauhkaa
taskunpohjiin kertynyt

Oon aina ollut yksinäinen
– kerran koitin asettuu
Oli muija lempiväinen
tuli pois se ajettuu

Hukkakauraa –
musta paistaa sielustain
Hukkakauraa –
tuska tihkuu laulustain

On ihan turha mua auttaa
mä kohtalooni alistun
En haluu hanttejani vaihtaa
mä hautaa kohti kallistun

Hukkakauraa...

Oon aina ollut hukkakauraa...

Hukkakauraa...

Hukkakauraa...

Karo Hämäläisen kanssa tekemissäni humoristisissa Juha ja Ola -nuortenkirjoissa päähenkilöni Juha innostui bluesista ja opetteli bassonsoittoa ja sanoittamista. Kirjassa Juhannusblues (2005) julkaisin Hukkakauraa-tekstini Juhan nimissä. Viestissään Olalle Juha kommentoi:


"Hieno biisi, vaikka ite sanonkin. Ton vois ottaa vaikka tunnussäveleks."

Ja mikä ettei.


                     kansi: Matti Pikkujämsä

maanantai 20. toukokuuta 2013

Punainen varjo -arvio



Facebookista löysin Pekka Vartiaisen arvion Punaisesta varjosta:

Sain eilen luettua loppuun Tapani Baggen uutuuden "Punainen varjo". Romaani kulkee jatkosodan päättymisen vaiheissa Helsingissä ja Keravalla. Ajankuva muodostuu hienosti romaanissa. Korviketta juodaan ja mustanpörssin kauppa käy. Kaikenlaisia virityksiä tavaroiden kauppaamisessa ilmenee. Kirjan päähenkilö Väinö Mujunen on töissä Valpossa ja Valpo vaihtaa väriä aina vallanpitäjien mukaan. Mujusen työpaikka on katkolla useampaan kertaan. Valvontakomissio on ottanut haltuun hotelli Tornin ja Lauttasaaren läpi venäläiset vievät tavaroita Porkkalaan. Elokuvia tehdään (kirjassa TJ Surkka (kyllä, kirjassa esiintyy juuri tällä nimellä) ja Valentin Vaala) ja elokuvien tekemisestä haaveillaan. Uusia käsikirjoituksia värkätään koko ajan. Bagge on rakentanut erittäin vetävän tarinan. Jatkosodan aikainen kuva Helsingistä kiinnostaa suuresti. Kirja imee mukaansa. Minulle sattui lukemisessa mielenkiintoinen rytmitys. Luin kirjan lähes loppuun kerralla ja sitten tuli väliin parin päivän tauko. Kun jatkoin, olin juuri siinä kohdassa kirjaa, jolloin tarina muuttuu ratkaisevasti. Oli kuin olisin lukenut ihan eri kirjaa loppuosan. Suosittelen lämpimästi kirjaa niille, jotka pitävät historialliseen ympäristöön sijoitetuista kirjoista ja kirjoista, joissa on vetävä tarina. Takaan, että tämän kirjan parissa viihtyy! Vaikka ei olisi lukenut aiempia samaan Väinö Mujunen -sarjaan kuuluvia kirjoja (Musta pyörre, Sininen aave ja Valkoinen hehku), niin kirjan tarinaan pääsee mukaan helposti.

Kirjan voi ostaa täältä.

Keikalla



Yllä kuvasatoa minun ja JP Koskisen yhteisjulkkareista parin viikon takaa (kuvat: Nikke Bagge). Tilaisuus pidettiin Hämeenlinnan Suomalaisessa kirjakaupassa. Seuraavaksi esiinnyn Punaisen varjon tiimoilta Kevään kirjakarnevaalissa Helsingin Rautatientorilla keskiviikkona 22.5. kello 17.30. Dekkaripaneelissa ovat mukana myös Kati Hiekkapelto ja Kimmo Miettinen.

Tervetuloa katsomaan ja kuulemaan – ja hakemaan kirjaan nimmari!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Jäljet lumessa Ilta-Sanomien Suomiklassikkona


Minun ja Jari Rasin ensimmäinen yhteinen sarjakuva pyörii nyt netissä Ilta-Sanomien Suomiklassikkona. Alun perin tämä 20-osainen humoristinen dekkaritarina ilmestyi Kuukauden kotimaisena 1999. Sankarina on näyttelijä Leo Lindman, jolle kehittelimme toistakin seikkailua, mutta markkinoita ei oikein löytynyt.

Samoihin aikoihin aloin Rasin yllyttämänä tehdä käsikirjoituksia Muumi-lehteen. Tein kymmenen vuoden aikana 350 sarjakuvasivun verran käsiksiä. Rasi piirsi kaikki tarinani, kuten pitkään koko lehden. Teimme myös yhdessä kaksi Kieltolain korkeajännitystä Kovasen seikkailuista ja lasten kuvakirjan Sami Hurtta suursyömärin jäljillä. Nyt olemme tehneet kaksi Angry Birds -kuvakirjaa, joista Vihreän linnun arvoitus on jo ilmestynyt.

Jäljet lumessa sijoittuu 1950-luvun Lappiin, missä kuvataan elokuvaa Valkoinen mäyrä. Ihmisiä alkaa kadota. Jää vain verijälkiä - ja valtavan mäyrän jälkiä lumeen…




tiistai 7. toukokuuta 2013

Tuplajulkkarit



Kevään odotetuimmat historialliset romaanit, Tapani Baggen Punainen varjo ja Juha-Pekka Koskisen Ystäväni Rasputinjulkistetaan Hämeenlinnan Suomalaisessa kirjakaupassa lauantaina 11.5. kello 13. Ohjelmassa tuplahaastattelu, tuplakirja-arvonta ja tuplasigneeraus - kaikkea kaksin kappalein!

Ole siellä tai ole neliö, niin kuin amerikkalainen sanoo!

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Vaasan kirjamessut 21.4.2013

Ohjelmani Vaasan kirjamessuilla sunnuntaina 21.4.2013:

11.30 Anni-lastenlavalla Kaisa-kirja Kotona (Tammi)
Haastattelija: Tiina Hietikko-Hautala

13.00 Venny-lavalla Punainen varjo (CrimeTime)
Haastattelija: Marko Hautala

14.00 Anni-lastenlavalla Kaisa-kirja Kotona (Tammi)
Haastattelija: Tiina Hietikko-Hautala

Tervetuloa katsomaan ja kuulemaan!

torstai 18. huhtikuuta 2013

CRIMETIMEN UUDET NETTISIVUT – JA NETTIKAUPPA



Nyt löytyy tietoa CrimeTimen kirjoista ja kirjailijoista kustantamon uusilta komeilta nettisivuilta. Sieltä voi myös tilata CrimeTimen kustantamia kirjoja!

JÄÄHYVÄISET MUJUSELLE




Kannet: Jussi Kaakinen


Kuten niin monet meistä, Mujunen syntyi puolivahingossa. Siitä on nyt melkein viisi vuotta, kun aloin kirjoittaa Valkoista hehkua. Vastapainoksi toimittaja Ossi Kohon ja valokuvaaja Sanna Rytkösen juopottelevalle parivaljakolle tarvitsin romaaniin hieman selväpäisemmän Valtiollisen poliisin etsivän. Kohon ja Rytkösen tunsin jo ennestään yhden novellin pohjalta, mutta Väinö Mujunen oli uusi tuttavuus.


Mujusella oli kolme esikuvaa: ukkini Werner Bagge, oikea EK-Valpon ylietsivä Freedy Kekäläinen sekä komisario Maigret. Ukiltani Mujunen sai syntymävuotensa, maalaistaustansa ja kokemuksensa sisällissodasta ja Aunuksen retkestä; Kekäläiseltä virkanimikkeensä ja osan tapauksistaan. Maigret’lta taas tuli vaimo ja knalli sekä ymmärrys siitä, ettei elämä ole mustavalkoista. Ja onhan hänessä tietysti minuakin, kun minä hänet olen luonut.
Toisen kirjan eli Sinisen aaveen alussa Mujunen oli menettänyt vaimonsa, ja pian knallikin vaihtui huopahattuun. Muitakin menetyksiä tuli, mutta pääosan hän nappasi itselleen, ja sen hän piti sarjan loppuun saakka.

Mujunen on muuttunut myös ihmisenä. Alkuun hän puhui vaimonsa kanssa työasioistaan, sittemmin hän on oppinut vaikenemaan naisystävilleen. Haave omasta parturinliikkeestä on sattuneesta syystä rauennut. Vaihtuviin esimiehiinsä Mujunen on suhtautunut vaihtelevasti, kuten myös esimiehet häneen. Aika usein hän on kulkenut omia polkujaan ja tulkinnut lakia väljästi. Toisinaan hän on sortunut ryyppäämään. 

Nyt Punainen varjo siis päättää värisarjan. Talvi- ja jatkosota syineen ja seurauksineen on käyty läpi Mujusen ja kumppanien seurassa. Viiden vuoden ja neljän kirjan jälkeen on aika jättää jäähyväiset Mujuselle.

Ei kuitenkaan aivan lopullisesti. Mujunen on pääosassa Keikka-sarjan novellissa ”Harmaa susi”, joka ilmestyy Elisalta toukokuun viimeisellä viikolla. Tarina sijoittuu Mustan pyörteen ja Punaisen varjon väliseen aikaan, kesään 1943.

Eikä siinä vielä kaikki. Mujusella on oma Facebook-sivu. Käykää tervehtimässä miestä ja ryhtykää hänen ystäväkseen!       

Väino Mujunen -sarja
Valkoinen hehku 2009
Sininen aave 2011
Musta pyörre 2012
Punainen varjo 2013
novelli Harmaa susi 2013

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Suomi-noirin huiput

Juri Nummelin pohtii noir-kirjallisuutta meikäläisestä näkökulmasta. Minä ja Antti Tuomainen autoimme häntä keräämään listaa alan kotimaisista merkkiteoksista. Kannattaa tutustua!

perjantai 15. helmikuuta 2013

30



Tänä keväänä tulee täyteen 30 vuotta siitä, kun jäin postista pois ja aloin valehdella työkseni. En ole pyrkinyt takaisin eikä postistakaan ole soiteltu perään, joten ilmeisesti olemme molemmat olleet tyytyväisiä ratkaisuuni.


Valehtelemistahan kirjojen, novellien ja muiden tarinoiden kirjoittaminen on. Siinäkin mielessä, että mukana on hyvä olla siteeksi totta. Kun yksityiskohdat pitävät kutinsa, kokonaisuuden voi valehdella ja se on silti uskottava. Tämä pätee paitsi dekkareissa myös missä tahansa muussa lajissa. Absurdeissakin tarinoissa on oma sisäinen logiikkansa, jonka täytyy toimia.
Ennen ammattikirjoittajan uraani tuurailin divareissa. Jo silloin huomasin, ettei kaikkea tarvinnut tietää. Kun osasi perusteet ja esiintyi vakuuttavasti, asiakkaalle jäi helposti sellainen vaikutelma, että hän oli tekemisissä asiantuntijan kanssa. Riskinsä siinä on. Jos jää kiinni kovin monesta virheestä, uskottavuus katoaa.
Kouluaikoinani vanhemmat sanoivat, että on hyvä hankkia oikea ammatti. Kirjoittamisella ei kuitenkaan elä. Lukion jälkeen pyrin oikeustieteelliseen, mutten jaksanut lukea pääsykoekirjoja kuin kertaalleen. Se ei riittänyt sisäänpääsyyn. Sitten kokeilin divarihommien ohessa muitakin oikeita ammatteja: kaatopaikan vartijan, lehdenjakajan, postimiehen. Kävin vanhan ajan kirjailijakoulua eli tutustuin elämään.

Alkuvuodesta 1985 olin tehnyt cottoneita puolitoista vuotta, alkuhämmästelyn jälkeen lähes juttu ja kuukausi -tahtiin. Olin polttanut itseni loppuun. En jaksanut edes miettiä aihetta uudelle jännärille. Ajattelin että se oli nyt siinä, nyt piti hankkia se oikea ammatti. 
Kävin viikon vartijakurssin ja vartioin pari kuukautta Airamin tehdasta Suutarilassa. Kyllästyin ja lopetin. Otin ennakkoon palkkion yhdestä Cottonista, joka ei edennyt alkua pidemmälle. Tuurailin kesän lehti- ja levy-Fennicassa Kalevankadulla. Notkuin illat Tavastialla ja Orionissa, bluesin ja vanhojen elokuvien parissa. Pyrin yliopistoon lukemaan äidinkieltä ja kirjallisuutta ja olisin päässytkin, mutten jaksanut mennä. Sen sijaan menin ATK-instituuttiin, koska se oli lyhyempi. Ja olihan se. Minulle soitettiin jo muutaman kuukauden jälkeen, että ilmeisesti en enää aio jatkaa, kun en ole käynyt Pasilassa aikoihin.
Silloin loppusyksystä Cottonin toimittaja Seppo Tuisku alkoi kysellä juttua, josta olin jo saanut maksun keväällä. Se piti kirjoittaa pois. Tuisku jäi sairauslomalle ja häntä piti lomittaa. FinnWest kaipasi kirjoittajia. Sujahdin takaisin siihen työhön, minkä osasin ja mistä kuitenkin pidin, vaikka olin jo kertaalleen ehtinyt kyllästyä siihen.

Seuraava murroskohta oli 1990-luvun alussa. Toimin Cottonin ja FinnWestin toimittajana Tuiskun jäätyä eläkkeelle ja ajoin lehtiin sisään uusia kirjoittajia. Samaan aikaan etsin uusia haasteita. Tein ensimmäiset kuunnelmani, kävin YLEn käsikirjoituskurssin ja kirjoitin ensimmäisen nuortenkirjani. Kun Cotton-homma hiipui, etsin ja löysin suomennostöitä oman kirjoittamisen lisäksi. Kun ei ole siviiliammattia johon palata, on pitänyt tarttua tilaisuuksiin ja luoda niitä itsekin.
Vuosituhannen vaihteessa kirjoitin muutaman tv-sarjan putkeen, mutta sitten se puoli hiljeni. Kymmenen vuotta tein Muumi-lehteen sarjakuvakäsikirjoituksia, ja siinä ohessa syntyi myös kaksi Kieltolain korkeajännitystä ja Kekkos-elämäkerta. Pienen tauon jälkeen sarjakuvatyö jatkuu nyt uusien hahmojen parissa. 
Ensimmäisen aikuisdekkarini julkaisin 2002, ja kun lasten- ja nuortenkirjat jatkuivat yhä, käännöstyöt jäivät. 
Lastenkirjapuolella minulla on puolenkymmentä jatkuvaa sarjaa (Tahvo ja Bella, Pikku auto, Kaisa, Kiljuset, Urho) ja joitain irtoideoitakin. Niitä yritän sovitella ohjelmaan niin, etteivät tauot minkään sarjan kirjojen välillä kasvaisi kohtuuttoman pitkiksi.
Dekkarisarjoja on kolme: Hämeenlinna, Onni Syrjänen, Mujunen. Joka vuosi teen kirjan johonkin niistä. Lisäksi toimitan antologioita ja kerään kolmatta omaa rikosnovellikokoelmaani. Se voisi ilmestyä ensi vuonna tai seuraavana.
Tekeillä on myös absurdien tarinoiden kokoelma, työnimeltään Hukkareissu, jota on nyt koossa satakunta sivua. Kun saan kasaan toisen mokoman, alan hakea sille kustantajaa.  

Viime vuosina olen hieman oppinut valikoimaan töitäni, mutta vain hieman. Kun 50 tuli mittariin, aloin miettiä, ettei näitä vuosia ole enää loputtomiin edessä. Täytyy pitää kiirettä, että ehtii kirjoittaa edes suurimman osan siitä, mitä on suunnitellut ja mihin tulee ideoita matkan varrella.
Ja jossain välissä on hyvä vähän elääkin, että niihin tarinoihin riittää aiheita. 

perjantai 8. helmikuuta 2013

Autosankarin synty

Vuonna 2012 julkaisin kuusi kirjaa. Se oli kaksi vähemmän kuin edellisenä ja osapuilleen saman verran kuin tänä vuonna tulen julkaisemaan. Loppuvuodesta 2012 julkaistujen kirjojeni määrä sivuutti 80 kappaleen rajapyykin.

Usein kysytään, mikä on tuotteliaisuuteni salaisuus. En minä tiedä. Innostun helposti uusista ideoista, ja minulla on tapana viedä aloittamani projektit päätökseen. Ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Joskus siihen menee vuosi, joskus kaksikymmentä.

Takaiskujakin tulee. Tälle vuodelle minulla oli jo valmiina käsikirjoitus uuteen kuvakirjaan konstaapeli Mutasesta, mutta Sanoma Pro päätti lopettaa koko Jylhäkoski-sarjan. Se käsis jäi varastoon. Samaan aikaan minulla ja Mutas-kuvittaja Jusa Hämäläisellä oli kehitteillä uusi kuvakirjasarjaidea, josta Tammessa tykättiin. Rohkea pikku auto ilmestyy syksyllä.


Rohkean pikku auton Mertsi syntyi, kun minulle tultiin loppuvuodesta 2011 Kirjasato-illan päätteeksi Hämeenlinnan kirjastossa sanomaan, että pienille pojille pitäisi tehdä kirjoja, joissa on auto pääosasssa. Jäin miettimään asiaa. Mieleeni juolahtivat persoonalliset kääpiöautot, joita olin lapsuudessani nähnyt kotipihani vieressä Keravan aseman parkkipaikalla. Seuraavana aamuna tutkin netissä kääpiöautojen valokuvia, valitsin niistä esikuvat päähenkilöille ja kirjoitin saman tien synopsiksen. Mertsin isä on poliisiauto ja äiti ambulanssi. Mertsin elämä on muuten mukavaa, mutta hän ei osaa sanoa ärrää, ja pihan kovis Jokke kiusaa häntä siitä. Kun Mertsi kohtaa Iisan, he ystävystyvät ja Mertsi saa rohkeutta kohdata Joken puskuripallossa. Loppu on onnellinen, kuten lastenkirjassa pitääkin, mutta yritin välttää hollywood-siirappia.

Synopsis lähti Jusalle samana päivänä, ja seuraavana viikonloppuna Jusa piirsi ensimmäisen kuvan, jossa oli jo päähenkilö ja miljöö ja tunnelma. Kaikki kohdallaan. Kun hän oli tehnyt toisen kuvan, lähestyimme Tammea. Siellä innostuttiin. Kirjoitin käsiksen, ja kustannustoimittaja Katariina Heilalan avulla hain tarinaan oikean sävyn. Tammessa keksittiin kirjalle hyvä nimi, ja parhaillaan Jusa tekee kuvia. Agentiltani Elina Ahlbäckilta kuulin, että Rohkea pikku auto on ehkä mukana agentuurin Bolognan lastenkirjamessujen myyntiluettelossa maaliskuussa. Toivotaan parasta!

Nyt vain odottelen Jusan kuvia. Minulle kuvakirjan tekemisen huippuhetki koittaa silloin, kun näen mitä taiteilija on saanut tarinastani aikaan. Henkilöt ja maailma heräävät eloon.

Lukijoilla se hetki on edessä syksyllä.