maanantai 29. joulukuuta 2014

ENNUSTUS TULEVALLE VUODELLE

Vuoden 2015 kirjat on minun osaltani suunnilleen kirjoitettu. Jäljellä on enää korjailua ja pientä uudelleenkirjoitusta. Pari kuvakirjatekstiä on valmiina jo seuraavillekin vuosille, odottamassa että kuvittaja ehtii paneutua käsikseeni tai kustantajan ohjelmaan mahtuu.

Keväällä minulta ilmestyy Hämeenlinna Noir -sarjan kahdeksas rikosromaani Pieni talvisota. Siitä on kehitteillä julkistustapahtuma 13.3. tienoilla JP Koskisen kanssa, jonka talvisotaromaani Kuinka sydän pysäytetään ilmestyy samaan aikaan. 

Hämeenlinna Noirin edellisestä kirjasta Havannan kuu tulee pokkaripainos. Havannan kuu -näytelmä jatkaa Hämeenlinnan Teatterissa vielä helmi-maaliskuussa.

Nukketeatteri Vahapapu esittää Hämeen linnan loppiaistapahtumassa näytelmääni Tahvo ja Bella pyörremyrskyssä. Tahvo ja Bella -kirjojen kuvittajan Salla Savolaisen kanssa olen tehnyt kuvakirjaa Hämeenlinnan Janne, jossa Jean Sibelius kertoo lapsuus- ja nuoruusvuosistaan vähintäänkin koko totuuden. Kirja ilmestyy loppukesästä.



Kesäkuussa tulee yhdeksäs Kaisa-kirja Rannalla. Hannamari Ruohonen on jälleen kuvittajana. Nyt isän tyttöystävä Sirkka kertoo odottavansa uutta lasta, ja Kaisa lähtee kotoa pois, koska häntä ei enää tarvita. Onneksi rannalta löytyy talonmies Laine, jonka kanssa on hyvä puhua asiat selviksi.



Ensi syksyksi on suunniteltu paria kirjajulkaisua, jotka eivät periaatteessa vaadi minulta uutta tekstiä, mutta vanhoja täytyy valikoida ja ehkä hieman editoida. Näistä kerron myöhemmin lisää.

Sarjakuvan puolella on virityksiä muutamankin kovan luokan piirtäjän kanssa. Osa niistä saattaa toteutua julkaisuna jo ensi vuoden aikana.











Dekkariseuran Ruumiin kulttuuriin olen luvannut tehdä vuoden mittaan kolme juttua. Ykköseen tulee laaja Donald E. Westlake -artikkeli hänen postuumin kirjoituskokoelmansa The Getaway Car pohjalta. Westlake on ollut suosikkini siitä lähtien kun luin Kuuman kiven suomennoksen melko tuoreeltaan. Olen lukenut lähes kaiken, mitä hän kirjoitti omalla nimellään, ja ison osan salanimikirjoistakin. Lukiossa aloin lukea englanninkielisiä kirjoja, kun löysin kirjastosta ja kirjakaupasta suomentamattomia Westlakeja. Myöhemmin päädyin jopa suomentamaan hänen Parker-romaaninsa Comeback.

Hämeen Sanomien kulttuurisivulle kirjoitan kolumnin kuuden viikon välein. Viimeksi tein näitä joskus toista kymmentä vuotta sitten ja muistan, että aiheen keksimisessä oli aina kova työ. Saa nähdä, miten siitä nyt suoriutuu.

Tarkoitus on kirjoittaa vuoden aikana ainakin kaksi kirjaa. Ensimmäinen on vuoteen 1914 sijoittuva nuortenromaani, jonka päähenkilö on tyttö, ja toinen 1930-luvun alkuun sijoittuva Väinö Mujusen nuoruusseikkailu. Mujunen on tuolloin nelikymppinen Etsivän keskuspoliisin etsivä, hän on naimisissa Mairensa kanssa ja hänellä on kaksi kättä ja Browning.

Elän jännityksessä. Ja jännityksestä.


tiistai 16. joulukuuta 2014

VÄLIVUODEN SALDO: KAKSI NÄYTELMÄÄ JA KUUSI KIRJAA

Tänä vuonna en yltänyt ennätyksiin. Tuloksena oli vain kaksi ensi-iltaan ehtinyttä näytelmää ja kuusi ilmestynyttä kirjaa. Lehtijuttuja tuli jonkin verran.

Selvä välivuosi siis. Ensi vuodesta saattaa tulla vielä hiljaisempi – tai sitten ei. Katellaan, niin kuin hämäläiset sanovat.

NÄYTELMÄT

Tammikuussa Nukketeatteri Vahapapu esitti Tahvon ja Bellan keväthuumaa Hämeen linnan loppiaistapahtumassa.



Syyskuussa oli rikollisen musiikkikomedian Havannan kuun kantaesitys Hämeenlinnan teatterissa.



Kumpaakin näytelmää esitettiin täysille katsomoille. Havannan kuu jatkaa keväälle. Vahapapu esittää 7.1.2015 Hämeen linnan loppiaistapahtumassa näytelmää Tahvo ja Bella pyörremyrskyssä.

KIRJAT AIKUISILLE

Aikuisille ilmestyi Hämeenlinnan Noir -sarjan seitsemäs rikosromaani Havannan kuu ja Mujus-sarjan päätösosan Punainen varjo pokkaripainos. Kai Hirvasnoro kirjoitti Kansan Uutisten Viikkolehdessä: ”Havannan kuu osoittaa Baggen olevan edelleen iskussa tämänkin sarjansa kanssa.” 

 




Helsinki Noir -antologiassa ilmestyi novellini Rankka sade sekä suomeksi että englanniksi. Jussi K. Niemelä kirjoitti Kannesta kanteen -blogissaan: ”Äärimmäisen ekonominen ja tehokas tyyli on Baggen vahvuus. Hän kuuluu maamme noir-kirjailijoiden kärkikaartiin, kuten myös Rankka sade osoittaa. Kerrassaan mestarillinen novelli, antologian ylivoimaisesti paras. Ammattimies asialla.”




KIRJAT LAPSILLE

Kaisa-sarjan kolme ensimmäistä lastenromaania ilmestyi Hannamari Ruohosen uudelleen kuvittamana yhteispainoksena. Kaisa pääsi IBBY:n helppolukuisten kirjojen tämän vuoden kunnialistalle yhtenä Suomen edustajana.

Kiljusen uusi herrasväki -sarjasta ilmestyi kolmas osa, Merihädässä. Mika Launis kuvitti. Jusa Hämäläinen kuvitti Pikku auto ja jättikaivurin.
























Angry Birds -kirjoja ilmestyi kaksi: Jari Rasin kuvittama Kadonneen aarteen arvoitus ja Jean-Michel Boeschin kuvittama Kuninkaan kaivosten arvoitus, jälkimmäinen tosin vasta Portugalissa ja Unkarissa. Angry Birds -oppimateriaalikokonaisuuteen esikouluille tein 20 tarinaa, jotka kuvitti Carlos Da Cruz, mutta niitä ei erikseen ole saatavissa.


LEHTIJUTUT

Dekkariseuran Ruumiin kulttuuri -lehteen päädyin kirjoittamaan joka numeroon. Ykkösessä ilmestyi Cotton-kirjoittaja Juhana Hintsasesta tekemäni muistokirjoitus, kakkosessa Dashiell Hammett -juttuni ”Viimeinen kokoelma ja kolme Maltan haukkaa”, kolmosessa ”David Goodisin mustavalkoinen elämä” ja nelosessa juttu Juri Nummelinin kirjasta Pulpografia Britannica. 

Länkkäriseuran Ruudinsavu-lehden joulunumeroon haastattelin Pekka Hakalaa, joka 1980-luvulla kirjoitti kymmenkunta FinnWestiä ja toimii nykyään Helsingin Sanomien Moskovan-kirjeenvaihtajana.

Valkeakoskella ja Lempäälässä ilmestyvään Koskissa-lehteen kirjoitin joka kuukausi lyhyen tarinan otsikolla Baggen Paakkelssi.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

PIENI TALVISOTA – KIRJE RINTAMALTA


Täältä jostakin 27.11.2014
Hämeenlinna Noir -sarjan kahdeksannen kirjan tapahtumat alkoivat viikko sitten tiistaina. Aloin kirjoittaa niistä syyskuun alussa. 
    Idea oli muhinut päässäni jo vuosikausia. 
Alun perin Pienen talvisodan piti olla seuraava rikosromaanini Valkoisen hehkun (2009) jälkeen, mutta sitten Hehkusta kasvoi neliosainen Mujus-sarja ja muutama muukin dekkari kiilasi väliin, viimeksi Havannan kuu. Pienen talvisodan tapahtumat ovat suoraa jatkoa Havannan kuulle, vain pari kuukautta on kulunut välissä.
Jossain vaiheessa ajattelin lopettaa koko Hämeenlinna Noir -sarjan Pieneen talvisotaan, mutta jatkokehittelyssä syntyi trilogia, jonka keskimmäinen kirja tämä on.
Näin sattumanvaraista on suunnitelmallisestikin toimivan kirjailijan eteneminen urallaan.
Tällä hetkellä Pieni talvisota on luettavana kaikkiaan seitsemällä ihmisellä: kustantajani Crime Timen tehokaksikolla Jouni Tervolla ja Harri Nykäsellä, kustannustoimittaja Asko Alasella, kannentekijä Jussi Kaakisella, agentillani Elina Ahlbäckillä ja parilla muulla luottolukijalla. Odotan kommentteja ja kansikuvaideaa.
Olo on yhtä aikaa helpottunut, haikea ja jännittynyt. 
Helpottunut siksi, että iso osa urakasta on takanapäin. Tarkistelua ja korjailua toki vielä riittää.
Haikea siksi, että menee taas pari vuotta ennen kuin kirjoitan kirjaa näistä Hämeenlinnan hurjista. Seuraavaksi on dekkarilistalla vuorossa nuortenjännäri vuodesta 1914 ja sen jälkeen Väinö Mujusen ”nuoruussseikkailu” 1930-luvun alusta.
Jännittynyt siksi, että odotan ensikommentteja ja kansikuvaa. Ja tietysti lukijoiden vastaanottoa sitten maaliskuussa, kun kirja ilmestyy.
Tässä vähän johdatusta Pienen talvisodan tapahtumiin:

Marraskuun loppu 2014. Keravalaisjengi Sherwood Kingsiin kuuluva huumekauppias tapetaan Hämeenlinnan Katumassa – kahteen kertaan. Mustat enkelit ottavat kunnian teosta. 
Alkaa taistelu Etelä-Hämeestä. 
Rintamalinjoja sotkevat yksinäinen kostaja ja Allu Nygren, jonka ikuinen pyristely lain ja laittomuuksien rajamailla uhkaa kallistua rikoksen puolelle.
Ennen pitkää käynnissä on pieni talvisota autopommeineen ja sinkoiskuineen. Pelastaako poliisipuoliso Leila Pohjanen jälleen kerran Allun – vai vetääkö Allu turmion tielle myös vanhan kaverinsa Jarkka Nurmisen ja jo eläkkeelle vetäytyneen alamaalman asekauppiaan Leksa Miettisen Niina-vaimoineen? Onko enkelipomo Hurme tullut oikeasti uskoon vankilassa? Kestääkö tämä sota 105 kunnian päivää – vai viisitoista häpeän yötä?


Pieni talvisota ilmestyy 13.3.2015, joka on sen kuuluisamman talvisodan päättymisen vuospäivä.


maanantai 17. marraskuuta 2014

HAVANNAN KUU -NÄYTELMÄN MUSIIKKI

Suunnattoman suuren suosion vuoksi rikollinen musiikkikomedia Havannan kuu jatkaa keväällä Hämeenlinnan Teatterin ohjelmistossa. Helmi-maaliskuussa on seitsemän näytöstä, joista yksi on jo varattu täyteen. Kannattaa pitää kiirettä, jos haluaa vielä nähdä näytelmän.

Ruumiin kulttuurin arviossa olisi toivottu käsiohjelmaan biisilistaa. Täytetään se toive nyt täällä blogissa. Kappaleen nimen jälkeen on ilmoitettu tekijät ja suluissa se artisti/yhtye, jonka versiosta sain innoituksen ottaa laulu mukaan näytelmään.

Havana Moon Chuck Berry (Berry, Carlos Santana)
Hoss’s Theme säv. Antti Paranko
Adagio Tomaso Albinoni
Kohtalon tähti (Flaming Star) Sherman Edwards / Sid Wayne, suom. sanat Saukki (Timo Jämsen)
Maanantai Pauli Hanhiniemi (Kolmas Nainen)
Varjojen yö (Jak to dziewczyna) Stefan Rembowski / Janusz Bibik; suom. sanat Reino Helismaa (Topi Sorsakoski & Agents)
Paha Vaanii Marko Haavisto (Marko Haavisto ja Poutahaukat)
Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin Eero Hyyppä (Juliet Jonesin sydän)
Sjöroos Suspence säv. Antti Paranko
Siipeen jos sain Pauli Hanhiniemi (Pauli Hanhiniemen Perunateatteri, Hehkumo)
Coffin Riders säv. Antti Paranko
Vain yksin me kaksi (I Love How You Love Me) Barry Mann / Larry Kolber, suom. sanat Jukka Itkonen (Topi Sorsakoski & Agents)
Sydämeni osuman sai (Something's Gotten Hold of My Heart) Roger Cook / Roger Greenaway, suom. sanat Pauli Hanhiniemi (Siiri Nordin)
Aamuseitsemään (Nine to Five) Dolly Parton, suom. sanat Raul Reiman (Anita Hirvonen)
Theme for Allu & Leila säv. Antti Paranko
Havannan kuu Chuck Berry, suom. sanat Tapani Bagge, sov. Antti Paranko
Salsa Havana säv. Antti Paranko


Musiikin runsaus oli ohjaaja Kirsi-Kaisa Sinisalon idea. Hänen pyynnöstään mietin sopivia kappaleita ja niiden käyttöä jo näytelmää kirjoittaessani. Alkuperäinen listani hieman muuttui, kun tekstiä hiottiin työryhmän kanssa. Kapellimestarina ja yhden miehen bändinä toiminut Antti Paranko sovitti biisit, sävelsi siirtymä- ja tunnelmamusiikkia ja otti mukaan Albinonin Adagion. Työryhmä esitti Dolly Partonin Nine to Fivea, minä etsin siihen suomalaiset sanat. Chuck Berryn Havana Moonin päädyin sanoittamaan itse suomeksi. Pois jäivät Abban Money Money Money ja Popedan Tahdotko mut tosiaan.

Vielä täytyy mainita erikseen koreografi Jens Walentinsson, joka onnistui luomaan ja harjoituttamaan mainiosti hahmoihin ja tarinaan istuvat tanssit, askelkuviot ja liikeradat. Kuten tästäkin Tommi Kantasen koosteesta näkyy:













sunnuntai 28. syyskuuta 2014

KOLMAS UUSI KILJUNEN


Uusi Kiljus-kirja on ilmestynyt!

Kiljusen uusi herrasväki on asettunut kerrostaloasukkaiksi Helsinkiin ja talonmies Takkusen valtapiiriin. Kun Kiljuset häädetään avaruusrakettitempauksen jälkeen kaupunkikodistaan, he ostavat asuntolaivan luotettavan näköiseltä mieheltä. Laiva osoittautuu ruosteiseksi proomuksi. He vievät kuitenkin huonekalunsa ja tavaransa sinne ja jäävät yöksi. Aamulla  Kiljuset huomaavat olevansa avomerellä. Pulla nimittäin on järsinyt kiinnitysköyden poikki, koska sen päälle kaatui muutossa lihakastiketta. Tästä alkaa hurja ja vauhdikas, ellei peräti sotaisa merielämän jakso Kiljusen uuden herrasväen seikkailuissa. Tapahtumat sijoittuvat Helsingin edustalle.

Tämä oli ensimmäinen Kiljus-kirja, jonka kirjoitin yhtenäiseksi lastenromaaniksi enkä tarina kerrallaan. Näin kokonaisuus pysyy ehkä paremmin kasassa. Nyt tuli myös ensimmäistä kertaa Kiljusissa eteen se pakollinen tuumaustauko, joka yleensä edeltää kirjan loppuratkaisuja. Vauhtiin päästyään henkilöt harvoin noudattavat suunnitelmiani pilkuntarkasti. 

Hauskahan tämän perheen toilailuja on tietysti seurata, ja nyt mukana on myös Finneltä tuttua satiiria mahtimiesten mokailusta. Mika Launiksen kuvat ovat yhtä komeita ja hulvattomia kuin aina.

Kaikki kolme Kiljusen uusi herrasväki -kirjaa ovat nyt saatavissa myös e-kirjoina Elisalta.

Uuden herrasväen synnystä olen kertonut aiemmassa blogissani.

Kuvassa minä ja kuvittaja Mika Launis kohtaamme Jalmari Finnen haamun Sastamalan Kirjojen talon Kiljusille omistetussa huvilassa. (Kuva: Satukustannus Oy)



lauantai 6. syyskuuta 2014

HAVANNAN KUU -NÄYTELMÄN ARVIOITA

Hämeen Sanomien arvio löytyy myös kirjoittajansa blogisivulta!

Täällä toinen arvio Hämeen Kaiku -nettilehdestä! 

Ja täällä Jazzrytmien arvio, joka keskittyy etupäässä musiikkiiin.

Myös Blues-Finland on noteerannut Havannan kuun.

Lippuja voi ostaa Hämeenlinnan teatterin sivulta!


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

MITEN HAVANNAN KUUSTA TULI NÄYTELMÄ


Kun Kirsi-Kaisa Sinisalo valittiin Hämeenlinnan teatterin uudeksi johtajaksi keväällä 2013, hän soitti minulle ja kysyi, tehtäisiinkö näytelmä Kummisedän hautajaisista. Siinä kirjassa on kuitenkin niin paljon henkilöitä ja tapahtumapaikkoja, että se olisi minusta taipunut hankalasti näytelmäksi. Niinpä tarjosin sen sijaan sieppaustarinaa Havannan kuu, josta minulla oli joka tapauksessa tarkoitus tehdä kirja. 
Kirsi-Kaisa innostui aiheesta ja kaavaili heti näyttelijävierailijoita. Hän myös halusi mukaan musiikkia. Se sopi minulle, koska käytän kirjoissanikin usein tiettyjä kappaleita luomaan tunnelmaa.
Syksyllä kirjoitin näytelmän. Sitten muokkasimme tekstiä yhdessä sekä Kirsi-Kaisan että koreografi Jens Walentinssonin kanssa. Myös muusikko Antti Paranko tuli tässä vaiheessa mukaan, samoin lavastaja Juha Mäkipää ja pukusuunnittelija Anne Laatikainen. Minä päädyin laatimaan suomenkieliset sanat Chuck Berryn biisiin.
Näyttelijät tapasin vasta ensimmäisissä lukuharjoituksissa maaliskuun alussa, mutta tiesin jo kirjoittaessani suurimmaksi osaksi, kuka esittää ketäkin. Joitain pikku lisäyksiä ja muutoksia tein näytelmään Kirsi-Kaisan pyynnöstä vielä harjoitusvaiheessa, ja sen jälkeen näytelmä on elänyt omaa elämäänsä. Olen luottanut Kirsi-Kaisaan, koska tiesin että että olimme samalla aaltopituudella. Lopputuloksesta päätellen koko työryhmä on ollut.   

Havannan kuun päähenkilöt, Häkkisen veljekset, näkivät ensi kertaa päivänvalon 26 vuotta sitten – heti täysi-ikäisinä. Make ja Jamppa heittivät ensimmäisen keikkansa RikosPalat-lehden numerossa 2/1988. “Maanantai” oli toinen julkaistu novellini. 
Myöhemmin muokkasin novellista kuunnelman, jonka pohjalta Esko Salervo tilasi ja Kari Paljakka ohjasi Radioteatterille sarjan Kovan onnen viikko (1995). Siinä veljekset yrittävät joka viikonpäivä jotakin rikosta, joka ei aivan suju suunnitelmien mukaan. Häkkiset ovat myös usein olleet mukana yhtä kovaonnisen serkkunsa, lakimies Onni Syrjäsen seikkailuissa.
Havannan kuun tarina syntyi parin pikku-uutisen tuloksena. Tammikuussa 2012 Häkkisen veljesten pitkäaikainen kantakapakka Tinatuoppi suljettiin Keravalla. Mietin, mihin veljekset menisivät jäätyään kodittomiksi. Onneksi Jamppa törmäsi Tiniksen viimeisenä iltana lihanleikkaaja-Pikeen, joka korjasi hänet mukaansa Hämeenlinnaan. Make seurasi pian perässä. 
Suomessakin on huomattu, että kun tuloerot kasvavat ja hyvinvointivaltio hapertuu, sieppaukset ja niiden yritykset yleistyvät. Jamppa ja Make seuraavat totta kai aikaansa. Heidän keikkansa ei suju aivan suunnitelmien mukaan, mutta mikäs tässä maailmassa sujuisi.
Lain ja laittomuuksien rajamailla häilyvä karaoketähti Allu Nygren ja hänen poliisi-avovaimonsa Leila Pohjanen ovat olleet mukana Hämeenlinna Noir -kirjasarjassani aina alusta eli Puhaltajasta (2002) lähtien. Hoss Kuittila esiintyi sarjan kakkoskirjassa Paha kuu. Nyt hän on päätynyt hautaustoimistoa Jukolassa pitävän Juuli Keppilän apumieheksi.


Havannan kuu on rikollinen komedia. Rikos ja komedia ovat aina kiehtoneet minua. Kummassakin tiivistyy inhimillisen yrityksen ja erehdyksen laki: vaikka välillä näyttäisikin siltä, että kaikki sujuu hienosti, loppujen lopuksi valo tunnelin päässä on kuitenkin kovaa kyytiä lähestyvä juna. Ja harvoin ihminen oppii virheistään.
Kerava, Hämeenlinna ja Havanna muodostivat mielenkiintoisen kolmion, jossa erilaisten ihmisten unelmat saattoi asettaa törmäyskurssille keskenään ja katsoa, miten käy.

Jonkinlainen Havanna meillä kaikilla on haaveissamme.


HAVANNAN KUU
Rikollinen musiikkikomedia
Kantaesitys 4.9.2014 Päänäyttämö

Käsikirjoitus: Tapani Bagge
Ohjaus: Kirsi-Kaisa Sinisalo
Kapellimestari ja taustanauhat: Antti Paranko
Koreografia: Jens Walentinsson
Lavastussuunnittelu: Juha Mäkipää
Pukusuunnittelu: Anne Laatikainen
Valosuunnittelu: Jari Vuori
Äänisuunnittelu: Harri Kuittinen
Rooleissa: Lasse Sandberg, Mikko Töyssy, Satu Silvo, Ilmari Saarelainen, Reidar Palmgren, Ushma Karnani, Katariina Kuisma-Syrjä, Sinikka Salminen
Esityksen kesto n. 2 h väliajan kanssa
Liput 30 / 27 / 20 €

maanantai 18. elokuuta 2014

UUSI JA VANHA KAISA

Ensimmäisen Kaisan ilmestymisestä on kaksitoista vuotta. Ensi vuonna ilmestyy sarjan yhdeksäs kirja, Rannalla.
    Kolme ensimmäistä Kaisa-tarinaa on nyt koottu yhdeksi kirjaksi, ja sarjan nykyinen kuvittaja Hannamari Ruohonen on tehnyt uuden kuvituksen.
    Minä tein kirjaan esipuheen, jossa kerron miten Kaisa sai alkunsa.



Kaisan synty

Ennen Kaisa-kirjoja oli Pikku kakkosen Meidän jengi. Outi Kattelus tilasi sarjan, jossa lapset tekisivät omin päin arkisia asioita. Huumoria sai olla, muttei kovin paljon repliikkejä.
Kaisa ja pojat syntyivät. Esikuvana olivat omat lapset, mutta nimen Kaisa sai naapurin tytöltä.
Kesällä 1999 oli määrä tehdä kymmenen osaa. Ulkona kuvaaminen oli kallista, joten lopulta oli varaa vain viiteen. Olli Löytönen ohjasi. Lapsinäyttelijät Thelma Saikkonen, Eemil Väisänen ja Heikki Saikkonen eläytyivät hienosti, ja Jukka Saikkonen loisti talonmies Laineena. Kuvauspaikkana oli Tampereen Nekala, Löytösen oma lapsuuden maisema.
Seuraavana kesänä lapsinäyttelijät olivat kasvaneet ulos osistaan. Sarja jäi siihen.
Pari vuotta myöhemmin Terttu Toiviainen kysyi minulta, voisinko tehdä kirjan Tammen uuteen Keltanokka-sarjaan, joka oli tarkoitettu lukemaan opetteleville. Muistin Kaisan ja pojat. Kaksi ensimmäistä kirjaa syntyi osittain tv-käsikirjoitusten pohjalta.
Oman tyttäreni Marikin ansiosta olin alkanut miettiä, miltä maailma mahtaa näyttää pikkutytön silmin. Niinpä otin Kaisan minäkertojaksi. Se tuntui toimivan.  

Ensimmäisen Kaisa-kirjan nimi piti alun perin olla Muistamaton mummo. Sitten Tammelta oli tulossa uusintapainoksena samanniminen Kultainen kirja. Täytyi miettiä kirjalle uusi nimi.
Koska tarinassa ollaan aika paljon ulkona, nimesin kirjan sen mukaan. Kaisa on nyt seikkaillut kahdeksassa kirjassa. Kaikilla muillakin on ytimekäs nimi: Pihalla, Kylässä, Yöllä, Kaupungilla, Maalla, Maailmalla, Kotona. Joskus kirja on lähtenyt syntymään niin, että olen miettinyt ensin sopivan otsikon.
Miltähän sarja olisi näyttänyt, jos ensimmäinen kirja olisikin ollut Muistamaton mummo?


Tapani Bagge

  

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Havannan kuu ja Chinatown Hämeenlinnan taiteiden yössä

Hämeenlinnassa järjestetään 29.8. Taiteiden yö. Olen mukana kahdella eksoottisella numerolla: Havannan kuulla ja Chinatownilla.

Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä teatterinjohtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo haastattelee kirjailija Tapani Baggea kello 17.30-18.00. Lisäksi luvassa dekkarikomedia Havanna Kuun avoimet harjoitukset kello 18-19. Näytelmän ensi-iltahan on 4.9.


Taiteiden Yönä Bio Rex Verkatehtaan valkokankailla nähdään korruptiota, tragediaa ja romantiikkaa kello 23.00 alkaen. Elokuvien valitsijoina toimivat Hämeenlinnan Kirjastotoimenjohtaja Inkeri Jurvanen sekä kirjailija Tapani Bagge. 
 
Moulin Rouge! ja Chinatown Bio Rex Verkatehtaalla. 
Lippuja Taiteiden Yön –myöhäisillan elokuvanäytöksiin voi noutaa tiistaista 5.8. alkaen ainoastaan Bio Rex Verkatehtaan lippukassoilta teatterin aukioloaikojen puitteissa. Lippurajoitus 4 lippua/asiakas.


Näin valitsin ja perustelin:
Polanskin Chinatown (1974), käsikirjoitus Robert Towne. Tässä elokuvassa on kaikki onnistunut harvinaisen hyvin: ohjaus, käsis, näyttelijät (mm. Jack Nicholson, Faye Dunaway, John Huston), musiikki (Jerry Goldsmith), lavastus ja muu ajankuva. Tarinassa rikotaan heti kättelyssä Chandlerin sääntöä, jonka mukaan yksityisetsivän ei pidä tutkia uskottomuusjuttuja, ja siitä seuraa huima perhetragedian ja korruptoituneen yhteiskunnan ruumiinavaus 1930-luvun Los Angelesista. Tältä pohjalta oli James Ellroyn myöhemmin hyvä ponnistaa.

Tervetuloa teatteriin ja elokuviin!


perjantai 16. toukokuuta 2014

TUORE ARVIO HAVANNAN KUUSTA

"Sarjan edellisestä osasta ehti vierähtää jo kuusi vuotta, mutta keväällä ilmestynyt Havannan kuu osoittaa Baggen olevan edelleen iskussa tämänkin sarjansa kanssa."


tiistai 13. toukokuuta 2014

MUSIIKKIA JA MUSIIKKIDEKKAREITA



Kun 2006 toimitin musiikkiaiheisten rikosnovellien antologian Murhan sävel, Asko Alanen kutsui minut myös Soundin Listaihmiseksi. Julkaisen tässä nyt Soundin muistoksi tämän Askon kysymysten pohjalta laatimani tilityksen, joka taisi lehdessä ilmestyä hieman lyhennettynä.

SOUNDIN LISTAT

Tapani Bagge


Ensimmäinen hittibiisi, jonka muistan: Päivi Paunun laulama Oi niitä aikoja. Vähän vanhempi serkkutyttö oli kirjoittanut sanat paperille ja opetteli niitä mummolassa Juvalla. Samalla minäkin opin kappaleen ulkoa ja tunsin niin suurta nostalgiaa kuin vain seitsemänvuotias voi.

Ensimmäinen oma levy: Barbi Bentonin Something New. Ihastuin Barbiin hänen vieraillessaan Sheriffi McCloudissa, ja kun meille sitten ostettin stereot, halusin Barbin levyn. Olin pettynyt, kun albumilla ei ollut Ain’t That Just The Wayta, mutta kuuntelin silti levyä ahkerasti. Erityisesti Barbin versio He’s A Rebelistä teki vaikutuksen. Muistan sen vieläkin ulkoa, vaikken ole kuunnellut levyä vuosikymmeniin.



Ensimmäinen näkemäni livekeikka oli Vanha isäntä, joka vieraili koulussamme ja esitteli auditoriossa erilaisia kantrityylejä ja vähän irlantilaista kansanmusiikkiakin. Ensimmäinen itse ostamani levy oli Vanhan isännän Red Necks Blue Falls.


Upein keikkaelämykseni oli varmasti John Lee Hooker PuistoBluesissa 1991. Sitä on vaikea ylittää. Mies jammasi enää lähinnä jakkaralta, mutta herranjumala mikä meno.

Nuoruudessani en hirveästi kiinnittänyt huomiota musiikkiin, paitsi että tykkäsin jostain Meksikon pikajunasta tai Hirvenmetsästys-biisistä, kun niissä oli hauskat sanat. Kotona oli radio ja tv, niistä tuli mitä tuli, kotimaisia iskelmiä lähinnä. Bileissä jorattiin Hurriganesia ja Sladea, kunnes tuli Teddy and the Tigers ja Popeda. Abbaa tai Queenia en voinut sietää. Ensimmäisen oman radionauhurini ostin ekasta kesätyöliksastani 15-vuotiaana. Sillä nauhoitin lähinnä Countrykvartenia ja Kari Purssilan kantriohjelmia. Kun Keravalle tuli Anttila, ostin sieltä joitaiin kantrilevyjä ja swingiä. Olin jo lukiossa, kun löysin bluesin. Se on pysynyt.

Lukion jälkeen aloin tuurailla divareissa, ja levyjä alkoi kertyä. Samalla musiikkimaku laajeni ja syveni, kun tuli kuultua ja kuunneltua kaikenlaista. Puistoblues ja Tavastia olivat tärkeimmät livemestat.


KYMMENEN (OIKEASTI NELJÄTOISTA) MINULLE TÄRKEINTÄ ARTISTIA/BÄNDIÄ SATTUMANVARAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ:




Howling Wolf
saa edustaa tässä vanhan polven Chicago-bluesia. Jostain syystä olen aina pitänyt enemmän hänen Muddy Watersia rouheammasta otteestaan, vaikka Muddylla olikin huippubändi ja tiukka svengi, ylittämätön Lilttle Walterkin harpussa. 


Buddy Guy
olkoon esimerkkinä modernimmasta bluesista. Hän soittaa kyllä hienosti vanhempaakin kamaa. Huippulevy Sweet Tea, joka  ilmestyessään 2001 palautti taas uskoni ihmiskuntaan edes hetkeksi.


Dr. Feelgood
Maailman paras brittiläinen bluesrockbändi niin kauan kuin Lee Brilleaux eli. Kitaristillakaan ei ollut niin väliä, kun Hullu-Lee heilui mikin kanssa. Aikoinaan kuuntelin niin paljon Feelgoodia Jerry Cottonia kirjoittaessani, että ehdollistuin siihen. Jos vaikka pubissa jyrähti soimaan joku Feelgoodin biisi, sormeni alkoivat automaattisesti hakea kirjoituskoneen näppäimiä alleen, jotta pääsisin kirjoittamaan toimintakohtausta.


Emmylou Harris
Tämän naisen haluaisin hautajaisiini laulamaan. Hieno keikka Tavastialla Wrecking Ball -levyn aikoihin, mutta on aina laulanut upeasti, ja upeita lauluja. Odotan paljon hänen ja Mark Knopflerin yhteiseltä levyltä. Dire Straitskin oli hieno bändi, mutta sen viimeiset tuotokset ja Knopflerin soololevyt ovat olleet vähän vaisuja. Ehkä Emmylou on antanut hänelle kaivattua potkua.


Lynyrd Skynyrd
ennen lento-onnettomuuttaan. Saa edustaa kaikkia niitä Etelän rokkibändejä, joista keravalaispoika ja myöhempi hämeenlinnalaismieskin on löytänyt omituista sielunveljeyttä. Paras levy Gimme Back My Bullets, jonka karu nimibiisi on toisinaan ollut minulle samanlainen tunnari kuin Popedan Kuulat sekaisin suomenkielisellä puolella.


Olavi Virta
Kuningas. Joku Sinatra oli oppipoika hänen rinnallaan. Ola eläytyi biiseihinsä täysillä kuin Särkän tallin filminäyttelijä, mitä hän olikin, mutta se ei silti mennyt överiksi.


Tapio Rautavaara
”Tämä tarina on tosi.” Suomen Johnny Cash, vaikkei elänytkään yhtä pitkään. Kun kuuntelee Tapsan ääntä, tietää että maailmassa on järjestys ja kaikella tarkoitus. Ainakin sen hetken.


Johnny Cash
Amerikan Tapio Rautavaara, vaikka elikin pitempään eikä menestynyt yhtä hyvin urheilussa. Hienoja levytyksiä pitkin uraa, mutta kyllä viime vuosien riisutut laulut olivat ehkä upeimpia. Niistä kuului eletty elämä.

Tuomari Nurmio
Tekee kaiken omalla tavallaan, ja aina yhtä mielenkiintoisesti ja jännittävästi. Runoilija, jonka biisit eivät taivu taustamusiikiksi. Vaatii keskittymistä.

Hurriganes
Joku Roadrunner on tietysti mestariteos ja Get On maaiman paras rokkibiisi, mutta kaikki Järvisen ja Ile Kallion aikaiset levyt ovat kuunneltavia ja niissä on hetkensä.

Albert King
Tämä on vielä pakko mainita bluesmiehistä. Albertin kitara on aina kuuntelemisen arvoinen, siinä on tunnetta sekä nopeissa että hitaissa, ja sitä paitsi hänellä on hienoja biisejä: Bad Luck Blues, Born Under Bad Sign, Nobody Wants A Loser.

John Lee Hooker
Ei voi unohtaa miestä, jolla oli ihan oma bluessoundinsa ja varmaan sävelasteikkonsakin. On levyttänyt tolkuttomat määrät, mutta yhtään huonoa biisiä en ole häneltä kuullut. Toimii niin mies, kitara ja buutsia lattiaan -triona kuin isommankin bändin kanssa.

Leevi and the Leavings
Surkuhupaisia tarinoita, loistavia sävellyksiä. Gösta Sundqvist oli loistava kertoja, jonka vino huumori on juuri minun makuuni.



Topi Sorsakoski ja Agents
Täydellinen yhdistelmä. Vaikka bändi on nykyään yhtä hyvä jollei parempikin, se ei enää samalla lailla säväytä Kääriäisen kera. Baddingin kanssa homma kyllä toimi hienosti, ainakin levyllä.







MIELEEN JÄÄNEITÄ MUSIIKKIAIHEISIA DEKKAREITA




Bart Spicer: Blues for the Prince (1951)
Tunnelmallinen puolikovaksikeitetty dekkari, jossa yksityisetsivä jäljittää muusikon murhaajaa.



David Goodis: Murhan sävel (Down There, 1956)
Konserttipianistista kapakkasoittajaksi suistuneen pikkumiehen syöksykierre. Upea noir-romaani, josta Truffaut teki hienon filmiversion, pääosassa Charles Aznavour. Kuten rikoskirjailijalle sopii, varastin Ilves-sarjassa ilmestyneestä suomennoksesta nimen kokoelmalleni.



Peter Rabe: Murder Me for Nickels (1960)
Raben kirjaksi epätavallisen hilpeätyylinen mutta perimmältään synkkä tarina levyautomaattimogulin kakkosmiehestä, joka sortuu omaan näppäryyteensä ja siihen, etteivät asiat aina mene niin kuin pitäisi.



Frank Gruber: Tappava iskelmä (Swing Low Swing Dead, 1964)
Hupaisa veijaridekkari New Yorkin musiikkimaailmasta.



Elmore Leonard: Be Cool (1991)
Maukas musta komedia levybisneksestä. Jatkoa Hyvälle pätkälle, jossa lainahai Chilli Palmer ajautui elokuvabisnekseen jäljittäessään nahkatakkiaan.


Vielä haluan mainita Chester Himesin koko tuotannon, jossa musta musiikki on koko ajan luontevasti mukana siiinä missä musta huumorikin, ja pari novellia: Dennis Lyndsin ”Yellow Gal” ja Clark Howardin ”Horn Man”, jotka molemmat löytyvät Ed Gormanin toimittamasta, muutenkin erinomaisesta kokoelmasta The Black Lizard Anthology of Crime Fiction (1987).



Rikoselokuvamusiikista on pakko mainita ranskalaisen gangsterileffan Älkää koskeko tunnussävel, jonka Olavi Virta on levyttänyt suomeksi nimellä Kun yö saapuu Pariisiin. Jean Gabin soittaa saman kappaleen kantapaikkansa levyautomaatissa filmin alussa ja lopussa, ja siihen väliin mahtuu kaikki, koko elämä pettymyksineen.